Hallituksen kokoustiedote syyskuu 2025

Hallituksen kokous 6.9.2025

  • Taloustilanne todettiin hyväksi. Kauden alusta alkaen seura on saanut tukea ja sponsorointia seuraavilta tahoilta: Porvoon Energia, Varuboden-Osla sekä Myrskylän Säästöpankki.
  • Tähtiseuraprojektin etenemistä päätettiin lykätä ensi kevääseen ajallisten haaasteiden vuoksi.
  • Harjoitushallin vaihtoehtoja kartoitetaan syksyn aikana sekä Porvoon alueelta että nykyisen hallin toiselta puolelta.
  • Seurakoordinaattori on irtisanoutunut tehtävästään. Hallitus päätti olla yhteydessä aikaisemman rekrytoinnin haastateltuihin hakijoihin. Tehtävään palkataan uusi työntekijä sopivan henkilön löydyttyä.
  • Päätettiin tilata mineille 30 kpl uusia hameita kisapukujen puutteiden vuoksi. Kustannus katetaan pukuvuokran budjetista.
  • Mikroille ja Bigbangille päätettiin tilata hiuskoristeet.
  • Vapaavuorot päätettiin avata viikkotasolla. Mikäli Youth-ikäiset eivät pääse osallistumaan vapaavuoroille, voidaan heille myöntää erillisiä poikkeuslupia harjoitella Loistohallilla vapaavuorojen ulkopuolella.