FSC
Joukkueet
Seuran joukkueet
Seurassamme on harraste- ja kilpalinjat. Harrasteryhmissä pääset oppimaan lajin perusteet. Taitojen karttuessa harrastaja voi haluessaan pyrkiä kilparyhmiin. Cheerleading on lajina monipuolinen ja sopii monelle aiemmasta urheilu- tai harrastustaustasta huolimatta. Kilpalinjalle kannattaa rohkeasti pyrkiä, sillä lajin suola tulee juuri esiiintymisistä ja kilpailuista.
Kilpalinjalla joukkueessa olo edellyttää sitoutumista treeneihin ja kilpailuihin. Harrastelinjalla harrastaja voi ottaa rennommin ja kuitenkin harrastaa lajia täysipainoisesti. Voit meidän seurassa valita itsellesi sopivan linjan.
Ikärajat ja level-systeemi
- Minit 2014-2016 syntyneet
- Youth 2011-2014 syntyneet
- Juniorit 2007–2011 syntyneet
- Klassikot 2007 ja sitä aiemmin syntyneet
FSC järjestää järjestää harrastetoimintaa myös mikroille eli 4-6 vuotiaille.
Harrastejoukkueet
Tähdenlennot
Tähtimyrskyt
Tähtisumut
Big Bang
Legacy
Kilpajoukkueet
Mitä kilpajoukkeessa harrastaminen vaatii?
Ajankäyttö saattaa vaikuttaa kilpailevan lapsen ja nuoren perheeseenkin, sillä joukkueissa on läsnäolopakko ja lomajaksot ovat määriteltyjä. Kilpajoukkueen toimintaan myös sitoudutaan aina yhdeksi vuodeksi kerrallaan, joten omaa harjoittelua ja sitoutumisen tasoa täytyy pystyä ajattelemaan ja suunnittelemaan pidemmällä aikatähtäimellä.
Mikäli sinulla ei ole motivaatiota kilpajoukkueiden vaatimaan harjoittelutahtiin, älä pyri niihin, vaan ota rennommin seuran harrastejoukkueissa: tätä varten meidän seuralla on harrastelinjat, jossa pääsee täysivaltaisesti harrastamaan lajia.
Kilpalinjalle hakemista ei kannata kuitenkaan jännittää ja kannustammekin aina karsimaan rohkeasti kilpalinjalle jos asia kiinnostaa, sillä lajimme suola tulee pitkälti huikeista kilpailukokemuksista.
Kilpalinjalla urheileminen kehittää lapsen monia taitoja, kuten joukkueessa ja ennen kaikkea yhdessä työskentelyä, tavoitteellisuutta, koordinaatiokykyä sekä liikunnallisia taitoja.

Galaxy
Minit alkeiskilpajoukkue level 1

Sunlights
Minit kilpajoukkue level 1

Moonbeams
Minit kilpajoukkue level 2

Twinkling Little Stars
Minit edustuskilpajoukkue level 3

Stellar

Bright
Youth kilpajoukkue level 3

Blaze
Youth kilpajoukkue level 3-4

Blink
Youth edustuskilpajoukkue level 4

Brilliance
Juniorit

Majesty
Klassikot kilpajoukkue level 1